Kuvaus
Heiluri on nauhasta ja sen päässä olevasta painavammasta esineestä koostuva koru, jota on käytetty jo muinoin, jos on haluttu saada selvyys asioista, joita tietoinen mielemme ei vielä tiedä.
Heiluria on käytetty tuhansia vuosia esimerkiksi malmien ja vesilähteiden etsimisessä, mutta myös neuvonantajana henkilökohtaisissa kysymyksissä. Yksinkertaisimmillaan on sormus pujotettu narunpätkään ja kysytty kyllä ja ei vastauksia. Vastaus tulkitaan heilurin pyörimissuunnasta. Heiluri toimitetaan kangaspussissa käyttöohjeen kanssa.
Onyx on hyvä kivi keskittymiseen, syvälliseen ajatteluun ja oman sisäisen äänen kuunteluun. Opettaa kohtaamaan karmalliset asiat ja vahvistaa itsekuria. Onyx auttaa pääsemään irti haitallisista ajatusmalleista ja autaa saamaan asiat päätökseen. Rauhoittaa mieltä väenpaljoudessa.
Pituus 24.5cm
Elämänpuu/maailmanpuu on myyttinen puu, joka tunnetaan eri mytologioissa ja monissa kulttuureissa taivaan ja maan sitojana tai taivaan kannattelijana. ”Niin ylhäälla kuin alhaallakin”. Maailmanpuu tunnetaan monissa kulttuureissa myös elollisen luonnon tai koko maailman vertauskuvana tai rakenteena. Useissa mytologioissa eri maailmat tai maailman eri tasot sijaitsevat päällekkäin, ja jättimäinen puu sitoo ne yhteen.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.